Kreivin aika pelasti Naantalin Luostari jätti tyhjiön Naantaliin, kevättalvella 1628 muuan aatelisnuorukainen innostuampumaan naakkoja kirkon katolta, joka syttyi tuleen. Jälleen tuhoitui myös osa kaupunkia. Kuningatar Kristiina ehätti apuun, lahjoitti Naantalille kruunun maita, ja valtuutti talvella 1649 kenraalikuvernööri Pietari Brahen vahvistamaan kaikki Naantalin kaupunkioikeudet. Kotipoltto ja kapakat olivat kaupungissa yleisiä elinkeinija. Naantalissa usein vieraillut Kreivi Brahe määräsi perustettavaksi yleisen panimon, jonka veroista kaupunki saisi osan. Ehtona oli kotivalmistuksen lopettaminen. Hyvälle ruualle person kreivin tiedetään koonneen omaa keittokirjaakin, joten kenties hänen reseptejään on kokeiltu Naantalin silloisissa krouveissa.
Iso viha toi venäläiset kaupunkiin vuosisadan alussa. Vasta Uudenkaupungin rauha 1721 vei heidät mennessään. Luolalanjärven parantava vesi ja savi synnyttivät 1723 terveyslähdetoiminnan Naantalin elvyttäjäksi. Muutaman hehtaarin suuruisen kaupungin ympäri takennettiin tulliaita ja kiinnitettiin sen portin päälle puinen auringon kuva. Siitä sai alkunsa kaikkialla Suomessa tunnettu sanonta: “Paistaa kuin Naantalin aurinko”. Vuonna 1797 kirkko sai kivisen tornin ja siihen kellotaulun, jonka viisarit oli varojen puutteessa jouduttu maalaamaan. Ne osoittivat puolta kahtatoista, ja pian koko Suomi tunsi köyhän kaupungin aarteen, ajan: Älä pir kiirut, käy ostamas aikka Naantalist” ja Sit ku Naantalin kirkonkello näyttä kaht’toist, tule maailmanloppu”. Köyhässä kaupungissa ei ollut kuin kaksi katua, mistä taas lohkaistiin: “Naantalis on kaks kattu, toist kulkevap porvarip poural, toist siat sattel”.
Laurilan naapurissa Kallanderissa, nykyisessä Kala- Trapissa, ravitsemusperinne on ikivanha. Kiinteistö on Naantalin vanhimpia, porvari Niilo Kalandin 1472 luostarille lahjoittama. Kallanderin krouvi oli tunnettu jo 1800-luvun vaihteessa ja erikoisesti vuosisadan lopussa, jolloin Lina Trapp piti paikalla ravintolaansa. Kallanderissa on toiminut myös alkeiskoulu ja kylpylälääkärien vastaanotto. Pohjolan Herkuleeksi kutsuttu Väkevä paroni, jopa värikästä merirosvoelämää viettänyt vapaaherra Otto Fleming (1786-1851) on asunut kallanderissa. Kerrotaan, että juomaveikot saattoivat häntä viimeisellä matkalla. Kuulun voimamiehen muistokivi on läheisellä hautausmaalla.
Jokainen ruokalaji on tarina
Tuoreet ainekset, jotka kertovat tarinan. Jokainen ruokalaji on yksinkertainen ja tasapainoinen. Kokkimme yhdistää makuja ja erikoisuuksia luodakseen kulinaarisen kokemuksen, joka on täynnä yllättävää taiteellisuutta.
“
